Länsi-Turun talviparlamentti 2.3.2019 klo 11-14 Länsi1:ssä

  • Posted on: 22 February 2019
  • By: webmaster

Kaupunginosan ja koko läntisen Turun kehittämisestä, palveluista ja tulevaisuudesta keskustelevat alueen asukkaat ja Turun päättäjät. Talviparlamentti tarjoaa asukkaille ja päättäjille mahdollisuuden tarkastella vuodesta 2011 lähtien joka keväänä järjestetyn Länsi-Turun kaupunginosaparlamentin aluekehityslinjausten edistystä ja mahdollisia muutostarpeita. Seurantatapahtumalla on siis tavoitteena vauhdittaa päätösten etenemistä ja aluekehitystä.

 

Taustaa:

Vuoden 2018 kaupunginosaparlamentin pääteemana oli nuoriso sekä länsiturkulaisten lasten ja nuorten vapaa-ajanviettomahdollisuudet asuinalueellaan. Teemaan liittyvät asiantuntijapuheenvuorot pitivät  nuorisolautakunnan puheenjohtaja Janika Takatalo (kok) sekä satoja läntisen Turun lapsia ja nuoria liikuttavan salibandyseura FBC Turun toiminnanjohtaja Ville Lintunen. Turun kaupunki aloitti pop up-nuorisotilatoiminnan vuonna 2015 Hansakorttelissa ja kokeilua on sittemmin laajennettu yhteistyössä Turun NMKY:n kanssa.  

 

Kaupunkitutkija Tapio Peltomaa loi katsauksen Turun suuralueiden palvelueroihin ja kertoi Länsi-Turun palvelualueen sote-, kirjasto- sekä nuorisopalvelujen puutteista. 23 000 asukkaan Länsi-Turku ja Länsikeskus ovat seudullisen rakennemalli 2035:n keskeistä kasvualuetta sekä täydennysrakentamisen ja joukkoliikennelinjausten ydinaluetta, mutta Länsikeskuksen kehittäminen on jäänyt sekä Turun Skanssin että Raision Myllyn kauppakeskusten kehittämisen varjoon. Länsi-Turku on ainoa palvelualue, jolla ei ole lähikirjastoa ja huolimatta peräti seitsemästä koulusta, alueella on vain yksi rajallisin resurssein ja suppein aukioloajoin toimiva nuorisotalo. Ja sekin päiväkodin yhteydessä ja etäällä nuorten liikkumisalueilta.   

 

Länsi-Turun ensimmäinen talviparlamentti järjestetään lauantaina 2.3.19 klo 11-14 yhteistyössä kauppakeskus Länsi1:n kanssa ja tapahtumapaikkana on keskuksen kahvio (Viilarinkatu 5).  

Ohjelma ja aikataulu

klo 11            Turun Nuori Teatteri esittää otteita Turun Nuoren Teatterin Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti -näytelmästä

11:30             Tapahtuman avaus – Länsikeskus länsiturkulaisten kohtaamispaikkana?

11:45-12:15  Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen kertoo paikallisen yhteistyön kokemuksista varsinkin Pansio-Jyrkkälän suuralueella.

Kaupunginvaltuutettu, kaupunkiympäristölautakunnan pj Saara Ilvessalo: Länsikeskus Turun kaupunkikehityksen visioiden keskiössä.

12:30-14:00   Keskustelua ja asukkaiden kysymyksiä talviparlamentin muodossa. Mukana valtuutettuja ja lautakuntien jäseniä eri poliittisista ryhmittymistä:

Alas Ali (kesk), kaupunginvaltuutettu, valtuuston 4. varapuheenjohtaja

Nina Kallio (sd), Turun SDP:n vpj, kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston jäsen

Mari Kousa-Kuusisto (vihr), kulttuurilautakunnan jäsen 

Mikael Miikkola (ps), kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen

Sini Ruohonen (kok), Turun Kokoomuksen pj, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen; 

Elina Sandelin (vas), valtuutettu ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen 

Keskustelua moderoi Aamuset kaupunkilehden päätoimittaja Lasse Virtanen.

Oheisohjelmana mm. otteita Turun Nuoren Teatterin Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti -näytelmästä, kasvomaalausta, Kuntokeskus Movetin taukojumppaa, Maarian VPK:n palokalustoa ja ostostarjouksia.

 

Järj. Länsi-Turun asukasyhdistys ry ja Länsi1. Lisätietoja: www.lansi-turku.net, Tapio Peltomaa, peltomaa.tapio@gmail.com, 050 575 2549